Oman yritykseni visualisti

Anna Mattila & RockBrändi

"Minulla on yritys ja yritykselläni aikoinaan rakennetut tilat. Miksi panostaisin toimitilaani tämän enempää, saan siellä työni tehdyksi, se riittää."  

Vai riittääkö..?


Olet ehkä jo pitkän linjan yrittäjäkonkari ja hommat ovat luistaneet näinkin. Ehkä et ole koskaan edes ajatellut asiaa sen tarkemmin, tilat on aina ollet tällaiset (ehkä jo kymmeniä vuosia..), nyt jo vähän rempallaan, mutta pärjännyt on ihan kivasti näinkin.

Tai ehkä olet vasta-alkaja ja pohdit, mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, jotta liiketilasta saa tehdyksi toimivan niin itselle, kuin asiakkaillekin. Ulkopuoliset visualistit/somistajat kuitenkin tuntuvat kaukaiselta haaveelta jopa 100e tuntihinnoillaan.


Pystyt suunnittelemaan ja rakentamaan yrityksesi (ja itsesi) ansaitsemat tilat myös itse!


Tämän päivän asiakkaat osaavat vaatia laatua monella tasolla ja kilpailu niin uusista asiakkaista kuin vanhojen asiakkaana pitämisestä, on kovaa. Palvelun tai tuotteen laadun lisäksi, myös liiketilan toimivuudella ja viihtyisyydellä on iso rooli yrityksen menestymisen kannalta. 


Hyvin suunnitelluissa, viihtyisissä ja asianmukaisissa tiloissa työskentely kuormittaa tekijäänsä vähemmän. Yrittäjän oma jaksaminen on äärimmäisen tärkeää ja on hyvä huomata, että työskentely-ympäristöllä on siihen iso merkitys.

Viihtyisät tilat vaikuttavat suoraan myös asiakaskokemukseen.


Alansa ammattitaitoisen tekijän on voitava olla ylpeä myös toimitiloistaan!


Jos sinusta tuntuu, ettet oikein tiedä miten edetä tai edes lähteä liikkeelle, Oman yritykseni visualisti-kurssi on tehty juuri sinulle. Käyn läpi liiketilan toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta tärkeimpiä perusasioita helposti ymmärrettävästi ja viikoittaisten tehtävien avulla, pääset pohtimaan läpi käytyjä asioita Sinun oman yrityksesi näkökulmasta.


Kuten kotona, voi liiketilojenkin seinille tulla "sokeaksi". Oman yritykseni visualisti-kurssin avulla, sinulla on mahdollisuus avata silmäsi ehkä sellaisillekin aihealueille, joita et ennen ole tullut miettineeksi.


Kuka apunasi visualisoi?

Moikka! Olen Anna Mattila, ulvilalaistunut porilainen perheenäiti ja yrittäjä henkeen ja vereen. 

Tosiaan, vuosia aiemmin toimin taidealan myymäläyrittäjänä. Mikäli tietotaitoni myymälän rakentamisesta ja ylläpidosta olisi silloin ollut sama kuin nyt vanhemmalla minällä, kuka tietää, saattaisin pyörittää yritystä edelleen. Toimimaton myymäläympäristö syö asiakkaat, sekä yrittäjän itsensä.

Visuaalisten asioiden parissa olen toiminut työkseni yhtäjaksoisesti viimeiset 15 vuotta. Kokemusta on karttunut niin somistustehtävistä, sisustussuunnittelusta kuin myös remontointikohteiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Yrittäjäksi lähdimme yhdessä mieheni kanssa vuonna -22. Rohkea hyppy joka kannatti ottaa.

Hyvin erilaisia maailmoja siis, joita visuaalisuus kuitenkin vahvasti yhdistää.

Alkuperäinen koulutustaustani on kaupallinen, mutta monipuolista kouluttautumista olen jatkanut aikuisiällä. Olen mm. visualisti ja sisustaja, tällä hetkellä opiskelen lisäksi brändin rakentamista. 


Kaikesta tästä opista ja ammattitaidosta, haluan osan jakaa nyt sinulle. Eikä ainoastaan siksi, että saat eväitä luoda toimiva ympäristö yrityksellesi, vaan myös siksi, että voit olla oikeasti ylpeä tiloistasi!


-Anna


Kurssin aikana opit mm.


  • ajattelemaan liiketilaasi osana kokonaisuutta
  • pohjan toimivuudesta ja tunnistamaan mahdollisia liiketilasi ongelmia  
  • värien käytöstä ja niiden vaikutuksesta
  • esillepanojen sommittelusta ja somistamisesta     
  • brändisi näkymisen tärkeydestä
  • tehokeinoista      


Pääsy ensimmäisiin materiaaleihin aukeaa tiistaina 8.7.!


-7 viikkoa

-Oma aihealueensa selkeästi läpikäytynä ja siihen liittyvät tehtävät sinulle viikoittain 

-Saat kurssilla käytyjen asioiden myötä perustiedot oman liiketilan toimivaan suunnitteluun ja toteutukseen

-Käy materiaali rauhassa läpi ja pureudu niihin liittyviin tehtäviin Sinun yrityksesi näkökulmasta

-Ota oppi käytäntöön omalla tyylilläsi; hitaasti haudutellen tai täydellä teholla toteuttaen

-Materiaalit ovat käytössäsi 6kk ajan   


           ROHKEASTI ALOITETTU ON PUOLIKSI VOITETTU- Aristoteles



Tee nyt päätös, jonka avulla voit olla tulevaisuudessa ylpeä yrityksesi toimivammista ja viihtyisämmistä tiloista!




Mukaan visuaalisuuden oppimatkalle, pääset nyt ennakkomyyntihinnalla  395€  sis.alv25,5%(norm. 539€).


ENNAKKOTARJOUKSEEN TARTTUMALLA, SAAT LISÄKSI 2x 30MIN HENKILÖKOHTAISEN TUKIKESKUSTELUN! (puhelu/videopuhelu, arvo 59€)


Tämä tarjoushinta on voimassa VAIN ennakkoon, 10.6.-7.7.2025 välisenä aikana tehtyihin ostoihin.

Ensimmäisen viikon paketti aukeaa käyttöösi 8.7.2025!

         

TARTU ENNAKKOTARJOUKSEEN JA OSALLISTU OMAN YRITYKSENI VISUALISTI -KURSSILLE TÄSTÄ:

Oman yritykseni visualisti
{{priceDisplay}}

sis. ALV {{vatRate}}%